tän blogin pito loppuu nyt tähän (tai ainakin luulen niin).

Jos olet viihtynyt, niin ei huolta. Samaa jorinaa voit jatkossa lukea uudesta blogista.

Syitä on monia, päällimmäisenä tuskastuminen vuodatuksen kuvagalleriaan. Ikävää, mutta oman bloggausmielihyvän takia moinen siirto. Mutta tervetuloa VillaisellePuolelle.

This blog has now reached it's limits. This is it, the end (i think...).

But don't you worry. In case you have enjoyed reading this blog, you'll enjoy reading the new one as well. New blog, same old stuff: me going on and on about knitting and whatever pops in my mind. So, wellcome to TheWoollenSide.

Valmista tuli. Kaikki alkoi siitä, kun eksyin lankakauppaan jälleen kerran. Siis tästä kerrasta on jo muutama viikko. Mukaan lähti kolme kerää alpakkaa. Ja nyt niistä on kasvanut tytylle villatakki.

Sydänrivit itseasiassa osuvat kyllä vastakkain. Malli on ihan omasta päästä. Pitsikuvion otin jostain lehdestä, mutta silmukkamäärät laskin aika summittaisesti ja sydänkuvio muotoutui sitämukaa kun sitä neuloin.

Ikävätkin ajatukset saa pidettyä kaukana, kun kehittelee uusia neule- ja askarteluideoita. Menee vaan hyvät ideat ihan hukkaan, kun niitä ei heti kirjoita ja hahmottele paperille. Seuraavan kerran kun menen kirkonkylälle tai kaupungille, niin tuomisena on ihan varmasti jonkinmoinen muistiinpanovihko tai kansio tai jotain saman suuntaista. Ja sen vihkon pitäisi olla kivan näköinen. Tai ainakin tuunattavissa sellaiseksi. Olen viimeaikoina havainnut, että arkisten ja käytännöllisten esineidenkin pitää miellyttää silmää. Mieluummin sitten itse värkkää vanhasta ja kuluneesta kivan näköistä kuin ostaa uutta ja tylsää.

Tytyn villatakki on viittä vaille valmis, marraskuun SNY-pakettia pohdiskelen ja jotain on jo tekeilläkin, mutta seuraavaksi puikoille pääsee jotain Tildas Hus -kirjasta ideansa saanutta käytännöllistä. Tuo kirja on muuten aivan ihana, mutta turkasen kallis (edit. turkasen kallis Sinooperissa, yli 60 € muistaakseni - tosin Sinooperi ei nyt muutenkaan ole halvimmasta päästä) ja ehkä hiukan liian romanttinen omaan makuuni. Mutta ihana se silti oli.

SNY-kierroksen viimeinen kuukausi alkaa ja nyt pitäisi sitten "tulla kaapista ulos". Lankakaapista? Ensi syksynä taas ehdottomasti mukana.

I need to start writing down all the knitting and crafting ideas. For that I need some sort of note book. Preferably a nice one. I don't like things that don't look nice. Even if a thing is stored away most of the time I still prefer it to be pretty. And I don't mean pretty in a girly way. Which brings me to this. I love it. I wouldn't probably make anything from that book, at least not in a same pink-rosy-romantic way, but the ideas and photos are very very nice.

This is so true. So. True.

Olen Hyvin Hyvin pettynyt. Myös Aviomies 1.3 on pettynyt ja se jos jokin kertoo kuinka paljon asia meitä täällä Kuuselassa koskettaa.

Nimittäin YLEn meteorologi-Matti ei saa enää käyttää säätiedotuksissa punaisia villasukkiaan, vaan arvostuksen lisäämiseksi ne on täynyt vaihtaa mustiin. Nykyisinhän YLEllä on kamera katossa ja meteorologin jaloista näkyy pieni vilaus säätiedotuksen alussa (eikä villasukkia erota villasukiksi ellei satu tietämään, että Matti käyttää villasukkia). Voiko naismeteorologi käyttää punaisia kenkiä? Onko ongelma värissä vai villasukissa? Kuka kumman tiukkispipoinen koko arvostusongelman on kehittänyt? Kuulen pilkunviilauksesta lähtevän kitinän Kuuselaan asti.

Jos olisin yhtään enempää tuohtunut moisesta sukkarasismista, ehdottaisin että neuloisimme ja lähettäisimme YLElle läjän punaisia villasukkia.

On se, mun pää, se on punainen. Oikeastaan kuparinen. Se myös pörröttää oikein mukavasti. Meni nimittäin hermo tänään, kun tarkemmin tilannetta kertomatta ravasin auton ja bussipysäkin väliä koettaen ehtiä katsastuksesta kampaajalle. Välillä kirosin myös täysiä parkkipaikkoja ja lopulta päädyin potkimaan suutuksissani auton (oman) renkaita. Kiukutti koko auto niin pahasti. Aviomies 1.3 tuli hätiin. Sitten kaikki olikin taas hyvin. Tai no, suututuksen jälkimainingeissa sanoin vakiokampaajalleni, että tee ihan mitä haluat. Halusi kuparista väriä ja minä sanoin että antaa mennä. Kunhan ei hapettunutta kuparista. Onneksi Sonjaan voi luottaa. Aina oon ollu tyytyväinen. Niin nytkin.

Jälkeenpäin kävelin keskustaan ostamaan lankaa. Lupasin tytyn kaitsijalle, että haen hälle lankaa (neulova suku...). Ja ittelle ostin ihan lohtulankaa sen jälkeen, kun olin tiputtanut lihapullan takkini hihasta sisään. No kun se vaan hyppäsi täytepatongista, jonka syönti oli vähemmän esteettinen näky. Onneksi tässä vaiheessa oli jo päänahka hierottu rennoksi, auton kanssa saikkaaminen unohtunut, mieli kovasti leppoisa enkä sentään revennyt potkimaan torin penkkiä. Mutta kun kerran olin onnistunut lankakaupan ohittamaan poikkeamatta heräteostoksille, niin lihapulla hihassa aiheutti takapakkia. Kaupasta tarttui mukaan seuraavanlaisia slipoverilankoja.

Tyty on alkanut liikkumaan. Lähinnä kääntymällä selältään vatsalleen ja jälleen selälleen. Niin päästään ainakin videokasettien kimppuun. Samalla  keskeneräiset neuleet ovat nousseet lattiatasosta sohvalle. Tänään tuli huomattua, että viehätys lankaan kulkee näköjään geeneissä. Tyty sai käsiinsä pehmoista alpakkaa, kun kerä ja neule olivat kyllä sohvalla, mutta lanka niiden välissä roikkui kurkotusetäisyydellä lattiasta. Ja voi sitä pahastumista ja itkun määrään, kun vaaleanpunainen ihana lämmin lanka irrotettiin sormista.

Aviomies 1.3 totesi vaan, että niin itkisit ittekin, jos langat vietäisiin pois.

Hyvin paljon mahdollista.

Tiny one has started to roll around the house. She turns and turns aiming (most of the time) towards the VHS tapes and DVDs. At the same time the knits have moved from the floor and they now lay on the sofa. Today the tiny one managed to get a grip of nice soft alpaca. The amount of crocodile tears when I took the warm pink yarn away from her....

Husband 1.3 commented: "You'd cry too, if your wool was taken from you".

He's probably right.

Kansalaisopisto järjesti tänä vuonna luontokuvauskurssin alottelijoille. Joskin vain neljäsosa on aloittelijoita. Eilen oli sitten ensimmäinen kuvienkatseluilta. Reilussa kolmessa tunnissa ehdittiin käydä kaikki kuvat kertaalleen läpi. Sitten alkoikin uusi kierros ja uuden kierroksen mukana kuvien arvostelu. Tässä vaiheessa kuitenkin puolivuotiaan nahkavekkarin äidin oli jo pakko lähteä ajelemaan kotiinpäin, kun kello oli jo myöhä. Ei sillä, että omista kuvista oisin edes erikoisemmin halunnut kuulla palautetta. Itsekritiikki on niin hurja, että se riittänee näin alkajaisiksi.

Alustuksen jälkeen asiaan. Jos iltaisin harrastaa aivojumppaa, niin uni ei meinaa millään tulla aivojen vielä surratessa. Mietin unta odotellessa, että millainen on hyvä valokuva. Itselleni se on sellainen, joka synnyttää jonkinlaisia tunteita. Ja väistämättä kuvan on silloin oltava jollakin tavalla henkilökohtainen. Mikä tarkoittaa, että se ei välttämättä ole sommittelultaan yms. "oikeaoppinen".  Noh, jonkun tuntemattoman ottama kuva tuntemattomasta paikasta, ihmisestä jne. voi olla loistava ja mahtava ja todella hieno. Mutta jotain silti puuttuu. Muisto.

Koetan laajentaa näkemyksiäni ja metsästän sitä oikeaoppista (oikeaoppisempaa) luontokuvaa. Tähän olen jokseenkin tyytyväinen, joskaan varsinainen luontokuva tämä ei ehkä kuitenkaan ole.
 

SNY yllätti jälleen iloisesti ja piristi päivää oikein kunnolla. Kiitos, kiitos ja kiitos! En malttanut sisälle asti kävellä, kun piti jo kuori saada auki. Matkaa postilaatikolta ovelle kun on ehkä parikymmentä metriä. On muuten eka kerta kun SNY-paketti kilisee. Yleensä ne meinaavat olla pehmeitä. Vaan eipä tällä kertaa.

Heti kun sain kuoren nurkan pikkuisen auki, ulos marssi kilpikonnanappijengi.


Seuraavaksi paikalle ryntäsivät Sakari ja possu tutkiskelemaan näitä:
 

Olen voittanut Nobelin rauhanpalkinnon. Hyvin hyvin hyvin pienen murusen, moraalisen murusen. No, ainakin olen hyvin hyvin tyytyväinen siitä, että ilmastopaneeli IPCC sai palkinnon (tosin lehdissä tuntuu Al Gore olevan pääasiallinen voittaja - eikä sinällään haittaa sekään). Mutta siis, minulle tuli pyyntö kommentoida viimeisintä IPCC:n raporttia silloin kun se ennen julkaisua oli alan asiantuntijoilla tarkistettavana. Tosin se kappale, jota kävin läpi, ei ihan istunut omaan erikoisosaamiseeni, mutta tulipa katsastettua. Olen niin ylpeä itsestäni :D
I've won the Nobel peace price. A small part of it. A very very very small part. Well, at least I'm truly happy that IPCC got it (and Al Gore, too). Let me explain: before the IPCC's report was published, some experts were asked to review it. I was among those experts. To be honest, the section I was reviewing together with many many other researchers was not about clouds. And I'm very proud of myself ;)