Kansalaisopisto järjesti tänä vuonna luontokuvauskurssin alottelijoille. Joskin vain neljäsosa on aloittelijoita. Eilen oli sitten ensimmäinen kuvienkatseluilta. Reilussa kolmessa tunnissa ehdittiin käydä kaikki kuvat kertaalleen läpi. Sitten alkoikin uusi kierros ja uuden kierroksen mukana kuvien arvostelu. Tässä vaiheessa kuitenkin puolivuotiaan nahkavekkarin äidin oli jo pakko lähteä ajelemaan kotiinpäin, kun kello oli jo myöhä. Ei sillä, että omista kuvista oisin edes erikoisemmin halunnut kuulla palautetta. Itsekritiikki on niin hurja, että se riittänee näin alkajaisiksi.

Alustuksen jälkeen asiaan. Jos iltaisin harrastaa aivojumppaa, niin uni ei meinaa millään tulla aivojen vielä surratessa. Mietin unta odotellessa, että millainen on hyvä valokuva. Itselleni se on sellainen, joka synnyttää jonkinlaisia tunteita. Ja väistämättä kuvan on silloin oltava jollakin tavalla henkilökohtainen. Mikä tarkoittaa, että se ei välttämättä ole sommittelultaan yms. "oikeaoppinen".  Noh, jonkun tuntemattoman ottama kuva tuntemattomasta paikasta, ihmisestä jne. voi olla loistava ja mahtava ja todella hieno. Mutta jotain silti puuttuu. Muisto.

Koetan laajentaa näkemyksiäni ja metsästän sitä oikeaoppista (oikeaoppisempaa) luontokuvaa. Tähän olen jokseenkin tyytyväinen, joskaan varsinainen luontokuva tämä ei ehkä kuitenkaan ole.
 
994740.jpg

Hankintalistalla onkin kunnon makro lähikuvia varten.

Sama muuten pätee neuleisiin. Kaupan neuleet (vaikka ne olisi tehty käsin) eivät vedä vertoja omille tekeleille. Vaikka omissa on virheitä ja ne eivät ole aivan täydellisen sileitä, niin silti niistä tykkää enemmän. Ähäs, pääsinpäs aasinsillalla neulomiseen.