On se, mun pää, se on punainen. Oikeastaan kuparinen. Se myös pörröttää oikein mukavasti. Meni nimittäin hermo tänään, kun tarkemmin tilannetta kertomatta ravasin auton ja bussipysäkin väliä koettaen ehtiä katsastuksesta kampaajalle. Välillä kirosin myös täysiä parkkipaikkoja ja lopulta päädyin potkimaan suutuksissani auton (oman) renkaita. Kiukutti koko auto niin pahasti. Aviomies 1.3 tuli hätiin. Sitten kaikki olikin taas hyvin. Tai no, suututuksen jälkimainingeissa sanoin vakiokampaajalleni, että tee ihan mitä haluat. Halusi kuparista väriä ja minä sanoin että antaa mennä. Kunhan ei hapettunutta kuparista. Onneksi Sonjaan voi luottaa. Aina oon ollu tyytyväinen. Niin nytkin.

Jälkeenpäin kävelin keskustaan ostamaan lankaa. Lupasin tytyn kaitsijalle, että haen hälle lankaa (neulova suku...). Ja ittelle ostin ihan lohtulankaa sen jälkeen, kun olin tiputtanut lihapullan takkini hihasta sisään. No kun se vaan hyppäsi täytepatongista, jonka syönti oli vähemmän esteettinen näky. Onneksi tässä vaiheessa oli jo päänahka hierottu rennoksi, auton kanssa saikkaaminen unohtunut, mieli kovasti leppoisa enkä sentään revennyt potkimaan torin penkkiä. Mutta kun kerran olin onnistunut lankakaupan ohittamaan poikkeamatta heräteostoksille, niin lihapulla hihassa aiheutti takapakkia. Kaupasta tarttui mukaan seuraavanlaisia slipoverilankoja.